Nikolai naurahti ja lisäsi:
— "Risti reunassa! Jonkun taikauskoisen entistä omaisuutta siis!…
No, se tuo sinulle varmasti onnea…"
* * * * *
Kysymyksessä olevana päivänä oli kuolemaan tuomitun Regime'in määrä ajaa sitä katua myöten, jonka varrella kyseessä oleva kirkko on. Harhama oli saanut kadusta eilen aamulla lopullisen tiedon ja yöllä oli kaikki valmistettu… Kaksitoista miestä oli valittu arvalla panemaan tuomio täytäntöön. Aika oli myös tiedossa. Sitäpaitsi oli järjestetty telefoonitiedonanto paikat kahteen paikkaan tuomitun asunnon ja tämän kadun välille, ett'ei tarvittaisi liika aikaisin mennä vartoomaan nuuskijoiden joukkoon.
Kadulla solisi jo ihmisvirta. Nunna lähestyi Harhamaa ja Nikolaita, kerjäläislauta edessä, ja pyysi almua luostarille.
— "Siell' on Jumala kirkossa… Sanotaan olevan rikkaan… Pyydä
Häneltä!" — ivaili puolijuopuneeksi tekeytynyt Nikolai katkerasti.
Nunna poistui nöyränä, surullisena, tehden ristinmerkin.
— "Tule!" — lausui Nikolai Harhamalle, harmonikkaansa vinguttaen.
* * * * *
Molemmat miehet lähtivät äänettöminä ja tulivat erääseen puistikkoon, jossa ei näkynyt ihmisiä. Kuin sopimuksesta istahtivat he eräälle penkille. Samassa lähestyi heitä nopein askelin Kaatja ja istahti Nikolain viereen. Ei kukaan puhunut sanaakaan, mutta katse ja kaikki haastoivat paljon. Elämässä tuntui olevan jotain tylppää, kuolettavaa ja kiduttavaa. Aurinko tuntui paahtavan tavallista kuumempana, hiostavana, kuten ukkosilman noustessa, ja taivaanlaki näytti painautuvan alemmaksi ja rutistavan elämän aivan mitättömäksi matelijaksi. Kukaan ei tietänyt mistä puhua. Kaikki juuri kuin nypistelivät elämää hyppysissään, kuten ujosteleva koulutyttö puseroansa. Kuoleman raskas sormi painoi jokaisen huulia…