— "Mikäkö palkka? Etkö sinä edes tiedä mikä on elämän palkka?
Tyhmä!… Elämän palkka on kuolema… Että tiedät nyt… Älä
silloin puhu sosialismista, kun et tunne elämää, vaan usko siihen!…
Eläköön sosialismi!"

Melu yltyy. Eläköönhuudot kaikuivat. Isäntä ärjyi ja sähisi voimatonna. Joukkoviha tempasi taas kaikki hartioillensa.

— "Alas byrokratia!" — huusi taas Pjotr Petrovitsh.

— "Alas byrokratia!" — melusi repaleinen, likainen joukko. Miehet kiihtyivät. Isäntä lähetti noutamaan poliisia. Vallankumouksellisten pöytäseura huomasi ajan tulleen kiirehtiä. Miehet alkoivat kiireesti ryyppiä viinojansa ja poistua, ennen kun poliisi ehtisi melua asettamaan. He olivat viime yön loppuosan viettäneet kaupungin hienoimmassa ravintolassa, olleet iloisia, rohkeita ja toivorikkaita tämän päivän suhteen. Nyt olivat useat vakavia. Reippaimpia olivat Nikolai ja Harhama, joka oli aina ennen ollut joukon vakavin. Nyt eivät toverit häntä tunteneet entiseksi. Hän näytteli huolettoman, ryypiskelevän työmiehen osaa niin luonnollisesti, puhui katusukkeluuksia, kuin olisivat ne olleet hänen luonteeseensa kuuluvia. Itse hän tunsi jonkunlaista tylsää välinpitämättömyyttä ja väsymystä, mutta virkistyi juotuansa viinaa, ja äskeiset tapaukset nostivat hänessä taas vihan kuohumaan… Hän keinui joukkovihan vaahdolla… Ja siinä keinuessa levitteli sen-päiväisen tehtävän suuruus hänen eteensä hämäriin haihtuvia reunojansa näköpiiristä pois riutuvina iltaruskoisina viivoina.

Hän oli saanut taas hapuiltavaksensa jotain janoomaansa suurta.

Tämä oli aijotun kuolemanleikin viimeinen valmistus. Sana tuotiin, että salaneuvos Regime oli lähtenyt asunnostansa. Kamala pöytäseurue nousi ja lähti panemaan tuomiotansa täytäntöön.

* * * * *

Koko se katu, jota myöten salaneuvos Regime'in piti ajaa, oli jaettu vannoutuneiden kesken. Jokaisen piti vartoa omalla osallansa ja jos huomaisi, että katu on hänen kohdallaan tyhjempi, kuin se tulee olemaan seuraavien väijyjien kohdalla vaunujen niiden ohi ajaessa, tai jos sovittuun paikkaan asetettu tarkastelija antaisi merkin, oli hänen heitettävä pomminsa. Jos vaunut olisi päästetty kaikkien muiden ohi, piti viimeisen väijyjän heittää pomminsa, vaikkapa väkeä olisi katu täynnä. Ainoastaan silloin, kun vartija antaa sovitun kieltomerkin, saa viimeinenkin peräytyä pommia heittämättä. Jokainen katuosa oli merkitty numeroilla joista vedettiin arpa. Harhaman osalle sattui aivan viimeinen osa. Sitä paitsi oli määrätty, että jokaisen pitää antaa sovittu merkki, kun vaunut ovat hänen ohitsensa kulkeneet, jotta jälellä olevat voivat varmemmin seurata niiden kulkua ja ajoissa varustautua.

* * * * *

Jokainen oli jo paikallansa. Jokaiselle oli määrätty oma tehtävänsä, ettei vartoomisellansa herättäisi salapoliisien huomiota, sillä niitä tiesivät pommimiehet kaikkialla olevan vartijoina. Joku kaupitsi paperosseja laudalta, jota kantoi edessänsä. Toinen seisoi kurkkuastiansa vierellä. Yksi pari riiteli keskenänsä katuosansa rajalla. Nikolai renttuili harmonikkansa kanssa, ja toiset tekivät, ken mitäkin. Harhama kaupitsi ohikulkijoille pieniä hengellisiä kirjasia. Vaikka järjestön jäsenet asettuivat paikoillensa niin myöhään, että odotus-aikaa jäi korkeintaan kymmenen minuuttia, tuntui odotus sittenkin Harhamasta ijankaikkisuudelta. Se reipas rohkeus, joka oli tähän asti hänessä, oli nyt poissa. Sen sijalla oli jonkinlainen tylsyys. Ajatukset olivat niissä odotettavissa vaunuissa, kuin kiini naulatut. Hän kuvitteli niiden kokoa, hevosten väriä, kuskin pukua ja ajonopeutta. Kaikki mitä hän teki, tai puhui, tapahtui aivan konemaisesti. Kuoleman ja kaiken muun ajatukset olivat poissa. Joskus tunsi hän kylmänväreen, vaikka ilma oli lämmin.