Hänen rauhansa on kuluttavaa tulta, hänen onnensa polttavaa syöpää ja hänen ilonsa on katkeraa savua.
Hän on luoduista kurjin, sillä hän on vapaa: hänen vapautensa saartaa häntä, kuin terävä tutkain ja piirittää kuin tulikuuma rauta. Hänen valittavanansa on hauta, tai — hauta.
Hän on olevista ainoa onneton, sillä hän yksin voi tuskansa tajuta ja onnettomuuden onnesta erottaa. Povessansa hän kantaa maailmantuskan. Hän on kärsimyksien ahjo ja kipujen liesi.
Hän on viheliäisistä viheliäisin, sillä hän on suurin. Taistelu käy siksi hänen hengestänsä. Miekka tunkee alati hänen sydämensä läpi ja hänen sieluansa raatelee tulinen säilä.
Hehkuva rauta on hän Jumalan pihdeissä, pian palava kuin virvatuli.
Armotta luo hänestä suurta luomustansa Jumala. Avaruus on Hänen
työpajansa, sen ihmeet ja elämä Hänen moukarinsa, turma ja kuolema
Hänen pihtinsä ja kärsimykset Hänen ahjonsa tuli.
Suuret ovat Jumalan työaseet. Haiven tulessa on ihminen Hänen pitimissänsä.
Ihmispolonen! Astu nöyränä Hänen pihteihinsä takeeksi Hänen alasimellensa!
Munkki.
Ihmiselämä on kulkua Jumalan kädessä.
Munkki istui kammiossansa tutkien hartaasti Pyhää Kirjaa. Jumalankuvan edessä paloi pienoinen lamppu. Munkki luki raamatusta kohtaa: