— "Näinä aikoinahan on mahdotonkin mahdollista… Mutta en minä kumminkaan sitä luule", — vastasi Zaiko hitaasti, viime sanoja venyttäen.
— "Silloin olisi vielä kaikki hyvin… Järjestäkää nyt hänen asiansa, ja jos rahoja tarvitaan lisää, ilmottakaa siitä ajoissa minulle."
— "Kyllä, rouva Vronskaja! Sallikaa minun Teitä kiittää yhteisen ystävämme, herra Harhaman puolesta" — vastasi nuori asianajaja kumartaen ja suudellen Anna Pawlownan kättä.
Anna Pawlowna vetäisi nopeasti nenäliinansa ja painoi sen kiireesti suutansa vasten. Hän oli saanut verensyöksyn…
— "Anteeksi, isä Pietari!" — kiirehti hän heikolla äänellä. — "Minä en jaksa tätä kauhua kestää, enkä katsella tätä ihmisten alennusta…"
Munkki Pietari tarttui hänen käsivarteensa ja saattoi hänet ulos… Samana aikana istui Harhama Hiiden myllyssä. Mutta täällä kullan temppelissä oli ratkaistu taas osa hänen kohtaloansa, leikattu poikki hänen punomansa rikkauden rihmat. Hänestä oli tullut köyhä. Eikä hän yksin ollut sitä ratkaisua valmistanut, eikä hän itse olisi voinut sitä myös estää. Hänen läsnäolonsa täällä kullan temppelissä, missä hänen kohtalonsa ratkaistiin, ei olisi siihen ratkaisuun mitään vaikuttanut. Sillä yhteiskunnan järkkyneiden taloudellisten liikkeiden rattaissa, jotka kierittelivät kultaa pelipöydällä, olisi hän nyt ollut vähäpätöinen rikka. Armoton liike ei olisi hänen kätensä pitämänä pysähtynyt, eivätkä luhistuvat liikkeet totelleet, jos hän olisi käskenyt niiden sorruntansa pysähdyttää.
Uhmaillen kohtalonsa kanssa, ei Harhama ollut laskenut, että hänen elämäänsä näin sääteli yhteiskunta oloinensa ja liikkeinensä. Hän itse oli niihin vaikuttanut ainoastaan kullan kokoojana ja Hiiden myllyn toukkana. Hän oli nyt rutistunut, kuin rauska, yhteiskuntaolojen terävissä hampaissa. Munkki Pietari muisti hänelle äsken sanoneensa: "Tuuli voi nousta tänään ja viedä kullan arkustasi". Ja nähtyänsä sanansa nyt toteutuneina, tuli hänen sääli ystäväänsä Harhamaa, jota hän niin palavasti rakasti.
Sumu oli haihtunut Harhaman maljasta, kulta vuotanut arkusta. Anna Pawlownan rahoilla pelastetut kullan tähteet eivät riittäneet enää Harhaman sitoumuksiin. Anna Pawlowna käsitti vaistomaisesti, himmeästi onnettomuuden. Mieli murtuneena lausui hän munkki Pietarille:
— "Harhama-rukka! Elämä on asettanut uhman hänen uhmaansa vastaan."
Munkki Pietari oikaisi huoaten: