Magda."
Harhama käski palvelijan mennä vaatimaan sähkösanomakonttorista selitystä sähkösanoman viimeisen sanan "keskeytettävä" muuttamisen johdosta sanaksi "kiirehdittävä". Palvelija oli juuri lähdössä, kun ovi kello soi hätäisesti. Palvelija päästi tulijan sisään.
— "Kotona?" — kuului Magdan lyhyt, hätäinen kysymys.
— "Kotona… Juuri tulivat", — vastasi palvelija poistuen.
Harhaman sielussa värähti sekaisin harmi, närkästys ja joku epäselvä. Magda astui sisään. Hänen mustat silmänsä olivat itkusta turvonneet ja poskilla näkyi kyynelien polttamat jälet. Huolettomaksi teeskennellen ojensi hän kätensä Harhamalle. Mutta se käsi vapisi nyt. Ulkonainen huolettomuus ei voinut sitä salata.
Nyt seurasi yksi näiden kahden ihmisen elämän tuskallisimpia hetkiä. Kumpikaan heistä ei tahtonut päästä puheen alkuun. Kumpikin pelkäsi koskea siihen asiaan, kuin kuolleen kylmään ihoon. Viimein alkoi Magda kosketella siihen. Hän puhui vapisevalla äänellä, mieli kuivana kulona.
— "Magda!" — keskeytti Harhama. — "Vian täytyy olla sähkösanomakonttorissa. Minä olen pyytänyt keskeyttämään kutsumuskirjeiden lähettämisen enkä sitä kiirehtimään…"
Magdan silmistä herahti kyynel. Harhama sopersi:
— "Ole jalo ja hieno, kuten olet, äläkä pyydä minulta mitään selityksiä, sillä niitä en voi antaa… Mutta… niin: sinun mieheksesi minä, Magda hyvä, en voi tulla."
Magda nousi äänetönnä ja asettui akkunan eteen, selin huoneeseen, hypistellen hermostuneesti puseroansa, kuin koulutyttö.