— "Oh!" — huokasi hän raskaasti. Hämähäkki irvisti rumana, kuin saunankarsina.
Harhama oli jo saanut Magdan nostetuksi ylös. Mutta silloin kietaisi tämä kätensä hänen kaulaansa, puristautui häneen sielunsa kaikilla voimilla, imeytyi häneen katseellansa ja hengellänsä. Harhama tunsi hänen kuumeisen hengityksensä polttavan kasvojansa, näki hänen palavat silmänsä ja tunsi hänen käsivarsiensa puristavan, kuin suonenvedon. Katse tapaili puhkaista hänen silmänsä. Turhaan yritti hän irrottaa käsivarsia kaulastansa. Magda puristautui häneen yhä kuumeisemmasti, imeytyi häneen kuin mato.
— "Ei… ei!" — hoki hän hädissään. — "Sinä et saa hylätä minua nyt… sinä et saa… et saa!"
Veri alkoi nousta Harhaman päähän. Hän koetti kiskoa Magdan käsiä kaulastansa, mutta turhaan.
Hämähäkki kouristi kynsiänsä verkossaan…
— "Sinä et saa… et saa!" — huusi Magda edelleen, imeytyen yhä lujemmin Harhaman kaulaan. Hänen huulensa hehkuivat tulisina, hengitys oli tukahduttavan kuuma.
Harhama yritti riuhtaista itsensä irti, mutta Magda puristui kuin kuoleman koura uhriinsa ja huusi uhmaten:
— "Sinä et saa… tappaa minun isääni ja minua… et saa…
Kuuletko… Kuuletko, Harhama?… Sinä et saa… et… et… et…"
Hänen silmänsä paloivat raivosta. Harhama kauhistui luullen hänen tulleen hulluksi. Hän repi hänen kuumeisia käsiänsä irti kaulastansa. Viimein nytkähti heikko vartalo ja Magda meni tainnoksiin. Hädissänsä kantoi Harhama hänet sohvalle ja alkoi herätellä lohdutellen:
— "Magda… Rakas Magda…"