Mutta Magda jatkoi äskeistä uhmaavaa puheluaan:
— "Kuule… Sinä et saa… et saa sitä tehdä… sinä Harhama… Et… et." — Hänen ruumiinsa nytkähteli suonenvedoista. Harhama tunsi nytkähdysten kulkevan oman ruumiinsa läpi sähkövirran tavoin. Hän joutui epätoivoon. Ennustukset kalmanliinoista, kalmantansseista, pulppusivat taas hänen sielustansa. Hän alkoi vapista. Hän huusi palvelijaa, mutta tämä oli poissa… Hän hapuili yhtä ja toista apua, mutta ei löytänyt mitään. Aika kului, Magdan houreet jatkuivat. Harhaman epätoivo yltyi.
Tik-tak! — naksutteli kello. Hämähäkki katseli ilkeästi verkostansa, lisäten Harhaman hätää.
Hän mietti pelastusta, mutta ei löytänyt. Jos hän pettäisi tohtori Kirchnerille antamansa sanan ja ilmottaisi onnettomuuden syyn Magdalle, nyt kun hän on kokonaan revitty, voisi asia saada vielä huonomman lopun. Ja sitä ajatellessa häilyivät hänen silmissänsä ennustuksien kalmanliinat, kirkonkellot kumisivat, kalmantanssit vilkkuivat. Hän hätääntyi yhä enemmän.
Houreet jatkuivat. Harhama on tukahtua Magdan kuumeisista hengityksistä ja pelosta. "Ja entä jos Magda onkin jo hullu?" — ajatteli hän pöyristyen.
— "Kuule, sinä et saa olla kunniaton… Harhama… et saa… kuuletko, Har-ha-ma… Sinä et saa olla alhainen!"
— "Herra Jumala!" — pääsi Harhamalta.
— "Et saa olla petturi… Katso miten kukat tuoksuvat!… Hah… hah… haa!" — houri Magda raivoisasti.
Harhama vapisi. Houre jatkui loppumattomiin. Magdan vartalo kiemurteli joskus matona. Väliin purskahti häneltä kamala nauru:
— "Hah-haaa!"