"Ei kenkään, ei kenkään voi Sua vastustaa.
Taivaat ja maat voimaasi tunnustavat.
Sun edessäsi kaikki vapisee.
Herra armahda! armahda, armahda!"
Munkki jatkoi:
— "Sinä kannat ratojansa karkaavat maailmat yli pohjattomien kuilujen, halki pimeän avaruuden; Sinä hoidat varvulla istuvan linnunpojan. Sinä tulitat yöksi taivaan laen ja päivin Sinä kasvatat ja kastelet nurmen kukkaa."
Taas valui laulu kammioon, lohdullisena, kuin armas uni:
"Suuri on Sinun armosi.
Sinä korjaat kurjat,
Sinä hoidat rammat,
Sinä kuivaat kyyneleet.
Et hylkää Sinä ketään,
et ketään.
Ei kuivu Sinun armosi.
Herra armahda!
Herra armahda! armahda!"
Munkki:
— "Ei kukaan voi luotasi paeta. Jokainen Sinua pakeneva kivi kierii paetessansakin Sinun luoksesi. Jokainen lankeemuskin on askel Sinun syliisi. Sillä Sinä et jätä ketään kuolemaan. Sinä yksin pysyt. Kaikki muu pettää. Sinä olet ihmis-elämän selitys. Sinä olet sen tarkotus; kaikki muu on virvaa. Sinä olet ainoa oikea johtotähti; kaikki muu vie harhaan."
Rukoilijoiden huokaukset tulvasivat sisälle lumoavan kauniina lauluna, tuskallisena kuin palava rukous:
"Me tunnustamme Sinun voimasi,
Sinun viisautesi ja armosi.
Jos sammuisi päivä, valaiset Sinä,
Jos tähti ei tuikkisi, johdat Sinä.
Et päästä Sinä harhaan ketään,
et ketään, et ketään.
Herra armahda! Herra armahda!"