— "Minne herra Harhama sitten lähtee?"
— "Vihille."
— "Herra isä… vihille!… Eikä ole morsiussänkyäkään vielä… minnekä minä…"
— "Mene hiiteen morsiussänkyinesi!" — keskeytti Harhama äkäisesti tiuskaisten. Sana morsiussänky inhotti häntä, kuin likaisella vaatteella lyönti.
Tyttö loukkautui ja hämmästyi. Hän kuuli Harhaman ensi kertaa puhuvan hänelle raa'asti. Nyreänä mennä hynttyytti hän ruokailuhuoneeseen, ryhtyi pyyhkimään tomua ja hoki loukkautuneena:
— "Tiuskuvat vielä… Saat päivät juosta ja hompsuttaa… ja siivota ja… Koko talo on jo nurin… Kyllä on elämä!… Morsiusvuode… morsiusvuode!… Hoh-hoi!… Hoh-hoi!… Koko elämä on kaunis morsiusvuode, jossa on lika luteena… Syö ja ryvettää koko ihmisen… ja likaa… Hoh-hoi, hoh-hoi!"
Kello löi kolme. Harhama pukeutui ja lähti ulos, mieli kylmänä sytenä, hartioilla kohtalon kylmä hämähäkinverkko.
* * * * *
Harhaman lähdettyä, ryöpähti Perkele ulos Hämähäkistä, istahti tuolinkarmille ja lausui ilkkuen:
— "Hah, hah, haa… No tästä tulee juttu! Sikiöitä ei siitä avioliitosta tosin synny, eikä miehestä tule kotoisen hameen palvelijaa… mutta… niin: tulevathan miehelle sen kautta tästä illasta lähtien kaikki naiset kielletynpuun hedelmiksi… No! Se riittääkin toistaiseksi… Pääasia on että vihkimisen kautta saadaan muut hedelmät semmoisiksi, että mies niitä syötyään pelkää sitä vanhaa koronkiskuria, kuin Adam… Hah, hah, hah! Nyt se saituri saa toisenkin kerran huhuilla paratiisissa… Harhama ei tule ensi huudolla viikunalehtien alta… Nyt vaan miehelle semmoinen hedelmä, että… ai-jai… Lelu lapselle, että viihtyisi sen kanssa paremmin, kuin Jehovan ohdakemaalla…"