Ja nyt oli Magda hänen vaimonsa yhteiskunnan ja kirkon lain edessä. Ja nyt, kun kaikki oli ohi, alkoi hän tuntea inhoa koko tapahtumaa vastaan. Kun sitten alkoivat sukulaisten onnentoivotukset, kun hänenkin olisi tavan mukaan pitänyt suudella morsianta, vaimonaan, karttoi hän sitä päättävästi. Morsiustytöt seisovat taas kysyvinä, häävieraat odottavat äänettöminä ja alttaritaulun enkeli katselee säälien tomun lapsia, joiden otsalle laskevat väliin huolet, väliin haihtuvat ilot. Tornista kuuluu kellon lyönti. Väki alkaa poistua, puvut kohisevat ja siellä täällä sekaantuu niiden kohinaan raskas huokaus.
Mutta kotona odottivat kalpeaa morsianta kukkaset ja soitto ja laulu. Hän oli rikkaan isän silmäterä, eikä isä ollut mitään säästänyt, tehdäkseen tyttärensä viimeisen illan isän kotona valoisaksi… Viulut soivat, kukkaset tuoksuvat ja morsiustytöt katselevat kademielin morsianta.
Ja morsiamenkin otsalta on huoli hävinnyt. Hän on onnellinen. Hän on enemmänkin: hän on morsian. Soittajat virittävät jo viulujaan. Maljat täytetään helmeilevällä samppanjalla… Ne kohotetaan ylös ja huudetaan:
— "Onnea!"
— "Onnea, onnea!" — sopertavat morsiustytöt niiaten.
Maljat juodaan tyhjiksi… Ne täytetään uudestaan ja taas tyhjennetään.
— "Onnea! Onnea!" — kuuluu yhtenä sorinana. Samppanja helmeilee; kukat tuoksuvat ja laulut helskyvät… Kaikkialta näkyy iloa ja onnea.
Ilta kuluu, yö lähenee. Viulut alkavat soida. Morsiustytöt nojaavat jo hellinä tanssittajiensa rintoihin. He uneksivat jo lemmestä, morsiamesta ja häistä.
Yö kuluu syvemmälle. Viulujen kielistä vuotavat sävelet yhä armaampina. Tytöt nojaavat tanssiessaan yhä hellempinä sulhaspoikien rintoihin… Povi tuntee jo poven sykinnän.
— "Onnea! Onnea!" — hoetaan kaikkialla.