— "Kyllä se asia on niin."
Ja taas miettivät miehet kuolemaa ja sysimiilua ja korppeja.
— "Kyllä se Jumala olla pitää", — lopetti taas joku hiljaisuuden.
— "No kuinkas muuten!… Kukas se ihmissielusta murheen pitäisi, jos ei Jumalaa olisi", — huokasivat taas jotkut.
Ja niin jatkoivat miehet synkän ja miettivän näköisinä. Harhama nautti voitostansa. Syntyi hiljaisuus. Harhama nousi jalkapuutansa kumartamasta, sen Jumalan puolesta puhumasta, jota vastaan hän nousi joka hetki. Maailman köyhät katsoivat häneen taas kuin Jeesukseen. Hän oli uhrannut yhden Jumalansa toisen tähden ja voittanut sen toisen: köyhät. Nyt odotti hän palkintoa, nautti siitä palkinnosta vaistomaisesti.
Kun hiljaisuus oli kotvasen jatkunut, nousi ovensuussa ylös Varpalan Juho, jota Harhama ei ollut pimeässä tuntenut ja alkoi puhua jäykällä, järeällä äänellä:
— "Minä pyytäisin puhujalle saada sanoa muutaman sanan, vaikka ei se niin hääviä tule, kuin koulun käyneellä. Puhuja sanoi, että Jumalan käsky estää varkaan kättä… Mutta mitenkä se on kun rikkaat varastavat köyhät putipuhtaiksi, eikä se Jumala näy niitä rankaisevan, eikä käsipuoleen tarttuvan. Otetaan me torpparit esimerkiksi… Kolme torppaa ovat rikkaat jo minultakin varastaneet, eikä se seitsemäs käsky ole niitä suojellut. Eiköhän se maallinen laki olisi paremmin auttanut?"
Hän vaikeni hetkeksi. Harhama tunsi nyt kuka hänelle puhui ja masentui. Puhe oli hänelle kuin halonisku päähän, eikä hän ollut selvillä miksi. Miesjoukko oli vaiti.
— "Eihän se ole seitsemännen käskyn vika, jos ihmiset sitä väärin käyttävät", — puolusteli Harhama hämillään. Rouva Esempio ja se "suhde" löi hänen aivoihinsa salamana, kuin aavistus. Varpala jatkoi jäykkänä:
— "Eihän se silloin ole yhteiskunnankaan lain syy, jos sitä väärin käytetään. Eikä se Jumalan laki näy vaikuttavan sen saarnaajiinkaan. Äsken ryöstätti pappi minulta viimeisen voikilon, vaikka ei ole minulle mitään palvelusta tehnyt. Se Jumala näkyy juuri suosivan varkaita, koska antaa niiden menestyä ja jättää riistetyt kurjuuteen."