— "Miten sappikatkeraa ja raudan raskasta elämä lieneekin, lähtö siitä tuntuu hirvittävältä, pohjattomaan tulikuiluun putoamiselta. Ajatelkaa että te huomaatte vaipuvanne johonkin tuntemattomaan pimeyteen… Täytyy sanoa hyvästi ystäville, omaisille ja kaikille, eikä tiedä mikä siellä syvyydessä odottaa. Katsokaa tuota palavaa hiilihautaa oven edessä!"
Ja ihmiset katsoivat sitä, näkivät tulen tupruavan nousten sen salaperäisestä pohjasta. Harhama jatkoi:
— "Me seisomme joka hetki palavan sysimiilun huipulla. Lakkaamatta palaa elämä jalkojemme alla ja me olemme uppoamaisillamme kuoleman kitaan kuin sysimiilun tuleen."
Kuulijat kauhistuivat sitä ajatellessaan. Saunan pimeys ja palava sysimiilu suurensivat hirmukuvan. He luulivat jo seisovansa luhistumaisillansa olevan hiilihaudan huipulla, ja vaipuvansa sen tulikitaan, sanoen kaikelle hyvästi.
Ja yhä hartaampana, nöyrempänä kumarsi Harhama. Hän petti itseänsä entistä rohkeammin, törkeämmin hän onki ääniä itsellensä. Hän kuvaili uskonnon ihanuutta, puki sen jalokiviin, toi sen kauhistuneiden eteen armon astiat kädessä ja jatkoi:
— "Semmoisena hetkenä on ihminen valmis tarttumaan vaikka olenkorteen, kuten hukkuva. Ja kun hukkuva saa olenkorren käsiinsä, toivoo hän siitäkin vielä pelastusta, rauhottuu ja painuu sen kanssa levollisena syvyyteen."
Ja sitten vilkutti hän sitä olenkortta, petti itseänsä yhä häikäilemättömämmin. Hän kuvaili uskonnon kukkaveneeksi, johon hätäytynyt nousee kuoleman hetkellä ja purjehtii rauhallisena niille rannoille, joilla kukkii ijankaikkinen elämä ja avautuvat taivaan ihanuudet. Hän lopetti:
— "Niin on kuolemassakin. Kuolemassa ei ole muuta olenkortta, kuin se usko, että kun täältä lähdetään alkaakin uusi elämä, elämä Jumalassa. Kun siitä saapi kuoleva kiinni, lähtee hän täältä levollisena kuin kukkaveneessä, ikuisen elämän maille. Siksi tahtoo puolueemme säilyttää ne uskonnolliset laitokset, jotka pitävät ihmisissä vireillä uskoa tulevaan elämään, osottavat hänelle pelastuksen kuolemasta. Se huolehtii että ihmisillä olisi se vene valmiina sillä hetkellä, jolloin kaikki muu on tomua ja pimeää ja kuoleman usvasyli avautuu…"
— "Oikein puhuttu… Oikein… Oikein… Oikein!" — vakuutti miesjoukko vakavana, kun Harhama lopetti.
Syntyi hiljaisuus. Sitten lausui joku: