— "Hyvin on työnne onnistunut. Miten olette sen tehneet? Miten olette verkkonne kutoneet? Raala! Anna enkeliesi näyttää työnsä menoa!"
Raalan käskystä astui hänen alaisensa Vilva enkeleinensä Perkeleen eteen. Kaikki olivat puetut utupukuihin, jotka olivat tähtivalosta tehdyt… Kuului hiljainen soiton hyminä. Vilva puhui Perkeleelle:
"Mä käskyjäsi totellen oon naisen silmää hoitanut. Sen sinehen, sen sulohon, sen kainouteen, kaipuuseen, mä kylvin sinun henkesi. Ja siitä kaunis pellava mun hoidollani nousevi. Ja pellavasta juoksevat unelmakuidut rihmoiksi. Ja kuituloista hienoista unelmarihmat Raalasi sun ohjiksesi kehruuttaa."
Perkele:
"On työsi oivaa. Silmä myös
on työtä Jehovan.
Hän nähdä silmän kerran loi.
Nyt on se minun paulanain.
Se kasvaa minun pellavaa.
Saat mennä… Seeve nyt!"
Seeven sadat enkelit tanssivat Perkeleen eteen. Niiden pukuina oli valkean ruusun väriä ja vyöllä ihmeenkauniit nauhat, jotka oli solmittu punaruusun puhtaasta väristä. Päässä oli somat seppeleet. Nuoruus ja jumalallinen kauneus kilpailivat keskenänsä. Ruusunväriset puvut häilähtelivät armaimpina unelmina.
Kaikki kukki kauneutensa terällä, hohti vietin herkkuna neulankärellä. Seeve puhui Perkeleelle:
"Mä sinun paularihmojas
tukasta naisen kehruutan."
Perkele (keskeyttäen):
"Se tappura ei hullumpaa!
Mun rohtimiksein Jehova
sen ehkä liekin luonut…
Vaan jatka!"