— "Siinä on Hän tapaava sinun hampaasi", — lisäsi Piru.
Perkeleen vihjauksesta avautuivat luolan laskokset ja niiden takaa näkyivät taiteilijoiden työpajat, runoilijoiden huoneet ja ihmisten asunnot. Kaikki olivat työssä… Kaikki ahersivat naisen ruumiin ääressä… Taiteilijat hakkasivat sitä kivestä… maalarit maalasivat sitä kankaalle… runoilijat kirjoittelivat sille runoja… säveltäjät ylistivät sitä sävelillä… soittajat soittivat sen ylistystä… muut uneksivat siitä… Perkele osoitti näkyä lausuen:
— "Noin palvelevat ihmiset naisen ruumista… He kihisevät siinä, kuin toukat juustopalassa, madot lihassa… He eivät vaihda sitä palaa Jehovan enkeleihin… He eivät edes välitä naisen hengestä… Aadamista lähtien eivät he ole ylistäneet muuta, kuin naisen lihaa…"
— "Siksi horjuu Jehovan valta",—huomautti Horna.
— "Harhamakin on ryhtynyt työhönsä naiselle uhratessansa. Sen tähden kokoaa hän kultaa ja kunniaa… Hän kokoaa sitä, kuin riikinkukko häntäsulkiensa väriä", — jatkoi Perkele.
— "Mutta hän samalla pelastuu sen kautta Jehovan kynsistä", — oikaisi Lempo.
— "Sinä olet hänen silmänsä avannut… Sinä olet hänet pelastanut… Nyt on hän sinun", — kohisi ylistys. Ja kaukaiset kanteleet ja huilut soivat ja niiden sävel sekautui ihanaan enkelilauluun, joka ylisti Perkeleen armoa ja viisautta. Perkele lausui sen loputtua tyytyväisenä:
— "Hän ei tosin ole vielä Kain… itsemielestänsä… mutta siihen johtava askel ei ole enää pitkä… Hyvin olette tehtävänne täyttäneet. Harhama antoi eropassin Jehovalle, Jehovan omien munkkien siunaamalla kynällä… Ja munkki Pietarin siunaamana… Palvelijani! Palkinnoille!"
Satatuhatta ihaninta enkeliä helähti silloin luolan hekkumalliseen hämärään… Kuutamo laski laesta niiden soleille vartaloille… purppuraverhojen rusko leikki hienolla hipiällä… Ikuinen nuoruus kukki ihossa… kauneus poskessa. Joka jäsen oli notkeutta… suloutta… ja sulo ja suloiset värit pukivat ruumiin pehmeät piirteet hämäräisillä harsoillansa… Koko luola oli täynnä hämyä… hekkumaa… kauneutta… sulavuutta… väriä… nuoruutta ja notkeutta…
Taas soi ihana soitto. Enkelit keinuivat sävelvirrassa, kuin nipukat rauhallisilla laineilla. Perkele puhui taas: