— "Jonka sinä vierität aina Hänen tiellensä", — lisäsivät palvelijat.
Ja taas kisailivat iloiset valot ja hekkumallinen hämärä… Värit puhkesivat kauniina, kuin kukanterältä… suutelivat toisiansa… sulivat yhdeksi hämyksi… hävisivät… haihtuivat. Perkele jatkoi:
— "Nyt on Harhama minun: Hän on alkanut teoksensa… Hän on nostanut kurikkansa Jehovan kasvoja vastaan…"
— "Kiitos sinun viisautesi!" — lauloivat palvelijat.
— "Ja sinun armosi!" — lisäsi ihana sävel.
— "Sinussa päättyvät kaikki tiet… Sinuun johtavat kaikki polut", — todisti ylistys vallattomien valojen seasta.
— "Sinussa loppuu kaikki… Sinusta alkaa kaikki" — kertaili iloinen kaiku. Perkele jatkoi:
— "Harhama on siihen kurikkaan kulkenut Raalan, Tuulan, Eeremen, Aaraman ja Uuratin kauniissa köysissä… Hänet on Herve vienyt oikeaan satamaan ja Ooti ja Iila ovat hänet sinne soutaneet taitavasti kaikkien Jehovan karien läpi…"
— "Sinä olet heille kaikille voiman ja viisauden antanut", — ylistivät enkelit… Perkele jatkoi järkeilyään suurena:
— "Jehovan luoma ihminen on kahtia: Ne ovat naisia ja miehiä. — Se jako on jakava miehet Kainiksi ja Aabeliksi. Jehova pani miehen ja naisen välille rakkauden, mutta minä olen muuttanut sen rakkauden himoksi… Luonnon määräämän siittämisen minä olen muuttanut nautinnoksi… irstailuksi… Siihen rapaan on Jehova kantapäänsä astuva…"