Perkele (ivallisesti):
"Ja konsa kukka varisee ja rumenee, niin huntu… hiukan maalia… ja tekotukka, -hampaat myös! Ei työsi hullumpaa!…"
Taas vilisi luolassa tanssi ja kauneus ja nuoruus… Valot karkeloivat… Hämärä kuherteli onnen-utujen kanssa… Väri kosi väriä… Enkelit tanssivat… Niiden huulet punottivat maukkaina… rinnat hohtivat herkkuina… iho tuoksui kuumana…
Taikalampien saarilla laittoivat salaiset kädet viettien leposijoja… Sävel riudutti vastustelevaa… Joutsen mairitteli emoaan… kuherteleva lemmenlintu houkutteli naarastansa käsiinsä… Kaikki painautui hekkumaisille mättäille maata…
— "Ihmis-elämän kuva", — virkahti perkele ivallisesti.
Perkeleen eteen olivat tanssineet Virvan johtamat, Raalan alaiset enkelit, kuutamoharsoihin puettuina.
Virva:
"Mä miehen mielitekojen ja halujen ja himojen kauniiksi yrttitarhaksi oon tehnyt naisen rinnat… Omista niihin parhaimman oon antanut… Ne parhaat syötit varmaankin on, mitä olla voi: Ne lämpöä ja lempeä ja rakkauden heelmiä niin runsain mitoin tarjoovat. Se tyttöydestä alkaa jo: Kun puhkee tyttö naiseksi, on kypsä rinta povella… Se rusottuu ja armastuu… Vuos' enää vaan ja rinnanpää jo punottaa ja kiehtoaa, kuin marja mehevä… Kas näin!" (Paljastaa kauniit rintansa).
Perkele:
"Ai, ai! Kas siitä syntyy unelma, mi sotkee miehen mielen ja älyn vie, ja järjenkin vie jalkapuuhun istumaan. Sanotaan: rinnan lapselle on kerran luonut Jehova… Jo erehtyi! Oi, ukkoa! Lapselle lehmänmaito jää… miehelle vaimonrinta… Niin kaikki Hällä teot, työt aseiksi luisuu mulle… Vaan riittää jo. On ainesta. Muut kauniin rihman säikehet ne juoksevat ja kiertyvät hohteesta kullan, hopean ja seppelistä isänmaan, kuplista kunnian…"