Perkele (tyytyväisenä):
"On aines oiva, totta vie. Ei pappi taivaan iloista semmoista kehrää konsaan: niin ihanaa ja makeaa. Ja kaikki työt' on Jehovan: niin naisen silmä, rinnat sen, ja iho, pohkeet, rinnanpäät. Ja kumminkin:"
Enkelit (riemastuen):
"Se kaikki sua palvelee, kuin muinoin kuulu tiedonpuu ja omenat."
Perkele (voiton ilolla):
"Niin palvelee. Mit' yrittääkään Jehova se mulle oiva ase on; jää hälle ansa: kantapää, tai omena… Voi ukkoa!… (Raalalle): Vaan saisko nähdä kudelmaa min mies sun rihmoistasi luo?"
Raala pani enkelijoukon tanssimaan ihaninta tanssia. Utupuvut häilyivät… notkeat vartalot solahtelivat hämärässä valossa. Koko lumoava näky kuvastui luolan seinien ruskopilvisien verhojen laskoksissa… Kaikki oli satua… herpaisevaa lumetta… nuoruutta… suloa. Kaikki ui sävelissä ja kylpi tuoksussa. Raala itse johti tanssia runon sanoilla. Jokaisen säkeen lopussa tekivät enkelijoukot vastaavat, suloiset tanssiliikkeet.
Raala:
"Nyt keijukaisna keinukaa…
Soleina polvet notkukoot!…