Enkelit alkoivat leijailla ilmassa kuvioina, jotka jälittelevät viipsinpuiden liikkeitä, toiset soluttelivat niille kuvioille unelmien rihmaa toisilta enkelikuvioilta, jotka tanssien pyörivät rullakuvioina. Enkelien soleat vartalot notkahtelivat… unelmapuvut hulmahtelivat puolihämärässä… Kaikki oli yhtä suloa… notkeutta… hekkumaa… lämpöä. Perkele hymyili.
Raala:
"Jo riittää tää!…
Nyt kerinpuina keinukaa!
Kehinä toiset pyörikööt!"
Joukko enkeleitä muodosti kerinpuita kuvaavan piirin, joka keinuen tanssi ilmassa. Kauniit kädet kaartelivat hämärässä valossa… Ruumiiden notkeille piirteille laskeutuvat utupuvun pehmeät laskokset hulmahtelivat… Luolan permannolla tanssivat toiset enkelikuviot kehinä ja niille juoksivat kerinpuilta unelmien kauniit langat. Perkele oli yhtenä tyytyväisyytenä.
Raala:
"Nyt luomapuina pyörikää!
Kepeesti jalkaa nostakaa!"
Enkelit muodostivat luomapuukuvion. Tanssi alkoi taas. Luomapuut pyörivät ja vapaat enkelit soluttelevat niille rihmaa kehinä pyöriviltä enkelikuvioilta. Kauniit ovat pirun kehät, hienot unelmarihmat ja luomapuut loistavat.
Raala:
"Niisiksi yhdet solukaa!
Pirtoina toiset piukkakaa!
On luomapuilta puomille jo loimet pantu… Lävitse pirran, niisien nyt niitä suoltakaa!… Mies itse sitten kutokoon unelman, mutta kutehet te hälle kehrätkää!"