— "Minä olen aseen sitä varten hänen käteensä säästänyt… Minä olen Harhaman aseen tehnyt taikakaluksi, josta hän ei ole uskaltanut luopua ja jota hän ei ole rohjennut tarkastaakaan. Minä olen salaisuutena siinä aseessa asunut. Ja nyt on se valmis… Minä olen myös Aabelin valinnut, johon Jehovan täytyi lempeämmästi katsoa… Hänen täytyi…"
Enkelit riemastuivat nähdessänsä herransa voiman ja veisasivat:
"Sinua kaikki kumartavat. Sinua kaikki tottelee. Kaikki sua kiertää, kaartaa, mutta turhaan: aina saartaa heitä sinun paulas suuri. Olet kaiken alkujuuri. Sinä kerran maat ja taivaat kunniasi tieltä raivaat."
Perkele käveli ja hulmahteli loistonsa häikäisevässä hohteessa ja ylpeili:
— "Jehova on taas sortuva omiin töihinsä… Minä osotin vaimolle Velikodushofia ja kuiskasin hänen sydämessänsä: 'Katso! Hän on kaunis muodoltansa'…"
— "Ja vaimo näki taas että se oli ihana nähdä", — huomautti Horna.
— "Niin",— jatkoi Perkele — "Jehova on pannut hyvän- ja pahantiedonpuuhun liian kauniit omenat ja siihen tutkaimeen on Hän alati polkeva kantapäänsä…"
— "Ja jos ne omenat ovatkin sisältä mätää, niin me, sinun palvelijasi, kiilloitamme niiden kuoren", — keskeyttivät enkelit.
Perkele käveli ylpeänä alttarilla. Hieman mietittyänsä lausui hän itsetietoisena:
— "Koko maailma on oleva kerran minulle alamainen. Jehova on makaava minun jalkojeni juuressa juuri tuommoisena kuuliaisena käärmekiehkurana, kuin on tuo minun edessäni. Te saatte nähdä minun voimani salaisuudet…"