Synkät sumupilvet alkoivat nousta Harhaman ajatuksien seasta. Hän käveli äänetönnä edestakaisin, istahti sitten ja huokasi. Munkki Pietarin tuli häntä sääli. Hän lausui lempeästi:
— "Veli! Olet väsyneen näköinen. Etkö tahdo lähteä Anna Pawlownan luo lepäämään?"
Jotkut hellät, arat kielet alkoivat silloin soida Harhamassa. Hänestä tuntui, kuin olisi hänellä jotain puhuttavaa, joku paise puhkaistava ja puhdistettava. Hän mietti vastausta kauvan ja lausui lopuksi surullisena:
— "Ei, isä Pietari."
Ja hän nojasi kyynäspään pöytään, tuki kädellään otsaansa ja huokasi.
Syntyi pitkä äänettömyys. Munkki Pietari huomasi Harhaman murtumisen ja kysyi varovasti:
— "Onko sinua, veli, joku onnettomuus kohdannut?"
Se kysymys ikäänkuin puhkaisi paiseen. Harhama alkoi hitaasti ja varovasti kertoa suhteestansa rouva Esempioon ja sen surullisesta lopusta, mutta ei sanallakaan maininnut teoksestansa ja missä suhteessa rouva Esempio oli siihen. Munkki Pietari kuunteli häntä surullisena ja kun Harhama oli lopettanut syntyi raskas, rutistava äänettömyys. Kun Harhama huomasi munkki Pietarin raskaasti huokaavan, kysyi hän arkaillen:
— "Olenko minä mielestänne tehnyt väärin?"
— "Kuka on sitten tehnyt väärin, koska kumminkin väärinteon seuraukset ovat edessäsi?" — kysyi munkki Pietari vastaukseksi.