— "Minä olen tshuhna ja minä tahdon viinaa, enkä olutta… Minä tahdon juoda viinaa…"
* * * * *
Aamuhämärä pyyhki harmailla valorievuillansa tähtiä pois Pietarin taivaalta. Kostea, kirpeä pakkanen pureksi ihmisten kasvoja. Häärivä ihmisjoukko valmistautui kaivelemaan leipähuolissansa.
Rouva Esempio saapui ränsistyneenä. Harhamasta tuntui silloin, kuin olisi teos ja koko elämä pelastettu. Rouva Esempio tuntui olevan kupla, josta riippui kaikki ja hän ryhtyi sitä pidättämään sokealla, sairaloisella kiihkolla. Hän puki hänet puhtaisiin ja viihdytteli häntä. Hän liehakoi häntä aivan kuten elämän naarasta…
— "Tekeekö mielesi mennä johonkin katsomaan vähän maailmaa", — ehdotti Harhama, tahtoen valmistaa hänelle tilaisuuden nauttia elämänsä aatteesta: taiteesta. Hän kiusautui hieman, kun rouva Esempio vastasi:
— "Ei teatteriin. Mennään jonnekin missä on kevyttä… Hiiden myllyyn… varieteeseen, tai operettiin… En minä nyt teatterista pidä…"
Harhamassa heräsi joku vaistomainen tunne, joka hänelle sanoi, miten hullulta näyttäisi, jos hän istuisi Hiiden myllyssä, hän, joka loi Jumalaa. Hän käveli mietteissään edestakaisin huoneessa. Hän mietti taas teostansa. Se tuntuu riippuvan rouva Esempion hiuskarvasta ja sakset olivat joko majuri Velikodushofin, tai itsensä rouva Esempion kädessä.
Silloin tuli hänen avuksi Oorali-enkeli, puhalsi hänen sieramiinsa turhamielisyyden sumua ja selitti:
— "Tämmöisinä aikoina pitää miehen nostaa kaikki pyrstösulkansa… Nekin, joita ei kannattaisi nostaa… Ja Hiiden mylly on miehen kaunis pyrstösulka. Siellä voi näyttää… voi näyttää, että miehellä on rahaa, millä elää…"
Harhama käveli vielä ajatuksissansa. Oorali jatkoi silloin: