Mustamala on Perkeleen temppeli, jossa hänen enkelinsä Uuva siittää ja hoitaa mustia kukkia. Sen holveja kannattaa kolmesataa jättiläisluurankoa, kukin seisten jalkansa korkuisen pylvään päässä. Luurankoihin on henki luihin jäänyt, vaikka on liha pois kulunut… Ne kärsivät kipuja ja tuntevat holvien raskaan painon… Silmäreijistä tuikuttaa lieska ja suuraosta kuvastaa kärsimys… Mustamala on kuoleman ja kauhun lymyluola.
Temppeliin ei tule ulkoa valoa… Mutta siellä seisoo luurankoja, sinne tänne asetettuina, jotka pitävät tulta… Ne ovat varkaiden luurankoja… Tulena palavat niissä niiden omantunnon vaivat… Niiden silmäreijistä tuikuttaa vaaleanpunainen tuli. Se valo valaisee Mustamalan… Kaikki on kamalannäköistä, kolkkoa ja kuolon synkkää… Jokaisen luurangon ympärillä roikkuu vyönä musta käärme… Ne pitävät vahtia, ettei nuku varkaan omatunto ja siten sammu silmissä palava tuli ja jää temppeli pimeäksi… Jos se hiukan torkahtaisi pistää käärme oitis sitä ja kohta tuikkaa tuli entistä kirkkaampana… Siksi on Mustamala aina vaaleanpuna-valoinen, vaikka ei siihen valo pääse akkunoista, eikä synny siinä itsestänsä…
Mustamala-temppelin keskellä kohoaa kade-alttari… Sen käsipuiden pylväät ovat suurista reisiluista pystytetyt… Kunkin semmoisen pylvään päässä on pää- kallo koristuksena… Pylväiden välillä riippuu musta käärmeketju…
Kade-alttarin keskellä istuu Perkeleen Uuva-enkeli kädessä sysimusta kukka… Istuimena on hänellä jättiläisen pääkallo…
Uuva-enkelin on kerran hänen puolisonsa Velve pettänyt… Siitä asti on hänen kädessänsä kukkinut mustakukka… Se kasvoi siihen kostonhalusta hänen puolisonsa viettelijää Irvantoa vastaan… Se mustakukka sikisi Uuvan vihasta ja kasvoi sen kädestä… Siksi sanotaan Uuvaa mustakukkaiseksi…
Mutta Perkele ei sallinut Uuvan vihaansa hyödyttä tuhlata… Siksi tuhosi hän itse Irvannon ja niin jäi mustakukka ijäksi Uuvan käteen kukkimaan… Hänen kostonhalunsa jäi siten tyydyttämättä… Se sikiää ja kasvaa hänessä yhä enemmän… Se odottaa aina tilaisuutta saada tyydyttää himonsa… Siksi kukkii hänen kädessänsä ikuinen mustakukka… Uuvan on Perkele pannut uskomaan, että Irvanto elää, ja siksi siittää hän yhä kostonhaluansa, kasvattaen mustaakukkaa, odotellen Irvannon ilmestymistä.
Tuon tuostakin haistelee Uuva itse kukkaansa… Hän nauttii sen tuoksusta, kuin konsanaan vihasta… Siitä tuoksusta yltyy hänen mustakukkaisuutensa yhä enemmän…
Hänen oikealla puolellansa on pienellä, pyöreällä asettimella musta varre-niminen käärme kiemurassa… Se elää Uuvan kostonhalusta… sen vihasta… sen mustakukkaisuudesta… Siitä saa se ravintonsa, siitä ottaa se myös sikiönsä syntymä-idut… Siksi siittää se joka tunti sata pientä varre-käärmettä, jotka matavat maan rakoja myöten etsimään ihmisten kantapäitä… Ne ovat mustakukkaisuuden käärmeitä… Kenen kantapäitä ne purevat, se on oitis mustakukkainen mieleltänsä, vaikkapa ei olisi petettykään… Ne epäilevät puolisoansa… kadehtivat sitä, ken siihen katsoo… pelkäävät jokaisen vaanivan sitä… Jota ne pistävät petettynä, se palaa kohta vihantulena… Se etsii kuten varre-käärmeen emo, Uuva itse, kostoa ja tyydytystä… Ne ovat mustakukkaisia, eli varre-käärmeen puremia…
Kade-alttarin edustalla, kahden puolen sen rappusia, istuu kuusi kuoleman korppia, kolme kummallakin puolen… Kuoleman korpit ovat pääkalloja, joilla on mustat siivet korvien sijalla… Ne istuvat pystyyn pannun sääriluun päässä kukin… Ne vartioivat kadealttaria, ettei sinne pääse Uuvan petturi puoliso Velve anteeksi anomaan ja siten tukahuttamaan Uuvan kostonhalua, sillä silloin lakastuisi mustakukka sen kädessä ja häviäisi mustakukkaisuus maailmasta…
Mustamala-temppeli kohahti… Perkele ilmestyi sinne tuoden kuusituhatta enkeliä mukanansa ja puhui heille: