Hän tarttui lasiinsa ja joi.
Ja yhä sairaloisemmin piteli hän kiinni sitä saippuakuplaa, jonka varassa teos ja elämä olivat: rouva Esempiota…
Vitkaan mateleva tunti kului. Harhama joi ja juotti rouva Esempiota. Inho ja epäilys ryöppysivät sekaisin. Epätoivo pursusi virtanaan. Hän huuhteli sitä pois oluella.
Kului toinen tunti… kolmas… Harhama päihtyi ja sai lievän myrkytyskohtauksen tietämättä miten. Hän tunsi polttoa, hätäytyi, kiirehti saamaan lääkärin apua. Kun hän yhdessä rouva Esempion kanssa ajoi raitiotievaunussa laukesi jotenkin hänen taskussansa ase, panos sytytti vaatteet, poltti koko oikean kylen ja luoti repäisi ammottavan haavan, avaten vatsan ja reväisten kylen olkapäähän asti, jossa se tunkeutui kainalokuoppaan. Se oli sama luoti, jolla hän oli aikonut ampua Nikitinin ja myöhemmin Velikodushofin.
Viisi minuuttia myöhemmin odotteli Harhama lääkäriä. Silloin heräsi hänessä halu paljastaa rouva Esempiolle elämänsä mieletön salaisuus, avata ihmishengen suurin mätäpaise. Hän alkoi kertoa heikolla äänellä elämästänsä. Rouva Esempio kuunteli hetken ja lausui sitten:
— "Niissä eilen ostamissasi kengissä on liian korkeat korot…
Saisikohan täällä Pietarissa ne korjuutetuiksi?…"
Inho purskahti Harhamasta…
— "Karjapiika… Talonpoika… Elukka!" — ajatteli hän ja vaikeni.
Palohaavan poltot alkoivat häntä repiä.
Kello löi kaksitoista yöllä. Loppiaisjuhla oli loppunut.
* * * * *