Koko Turhamala repesi silloin riemusta. Tuliset lähteet hohtivat veripunaisina. Purot kiemurtelivat tulisina käärmeinä. Auringonkuvat päilyivät tulivirran kalvolla kirkkaana hopeana. Kuun kirkkaat kuvat läikähtelivät lammikoissa lumpeina… Hopeavuoret hohtivat, valkea ilma välkkyi ja enkelit veisasivat riemastuneina:
"Kaikki polvet taipuvat, kaikki maahan vaipuvat. Edessäs ei seiso kukaan. Kaikki käy sun käskys mukaan… Olet jumala ja luoja, kaiken herra, kaiken suoja."
Tulivirran kalvo sävähti tummemmaksi ja kirkastui uudestaan. Hohde välkytteli hehkua. Kaiku kiemaili laululle. Sulous suuteli kauneutta. Perkele jatkoi järjestelyänsä. Enkeliensä puoleen kääntyen, käski hän:
— "Iiranto luokseni!"
Ihmeen kaunis enkeli Iiranto polvistui Perkeleen eteen ja odotti käskyä. Perkele puhui hänelle, hiljaisen soiton hänen puhettansa säestäessä:
— "Sinä, Iiranto, saat huolenpidon Harhamasta. Sinä saat sitä varten
kaiken voiman ja vallan ja viisauden avaimet. Että voit aina olla
Harhaman vierellä, saat sinä voiman muuttaa muotoasi miksi tahdot.
Nouse ylös ja käytä taitoasi!…"
Iiranto nousi ylös ja alkoi muutella muotoansa. Hän seisoi joskus enkelimuotoisena sumuna… joskus unena… unelmana… kuutamona… auringon kirkkautena… taruna… valheena… runona… sävelenä ja minä näkymättömänä varjona hyvänsä, aina säilyttäen enkelimuotonsa ihanat piirteet…
Silloin ratkesi enkelijoukosta rajaton riemastus. He ylistelivät herransa voimaa laululla, kai'un soittaessa suurta kantelettansa. He veisasivat:
"Sinulla on kaikki valta, viisaus ja voima suuri. Sulle huokuu kaikkialta soiton, kiittelyjen tuuli.
Vaikka loppuis olematon, niin ei sinun voimas lopu, Sinussa, sä tutkimaton, kaiken ydin on ja sopu."