Enkeli Iiranto polvistui herransa eteen, kiittämään häntä ja koko loistava enkelijoukko veisasi Perkeleen ylistystä:
"Laulu, soitto sekä kaiku kunniaasi kerratkoot! Maailmoiden pauhu, raiku julistakoon, että oot olevista ainut, suuri, kaiken runko, huippu, juuri. Missä varjosikaan häilyy siellä vuoretkin jo järkkyy. Valtasi se pysyy, säilyy. Suotta vihollises kärkkyy murskatakseen sinun pääsi, joka itse loi ja sääsi kaikkivallan itselleen, turman vastustajalleen."
Kaikki kaiun kanteleet tunnustivat Perkeleen valtaa, säestäen ylistyslaulua. Voiman ja viisauden verivaippa levittäytyi Perkeleen hartioille ja hän hävisi sen ylpeänä hulmahduksena.
Historian lankoja ja nykyisyyttä.
Elämä on tuskaa ja vaivaa…
Vapaina vyöryivät Aasian virtojen mustat aallot Jäämeren kylmiin kuohuihin. Vapaana riehui myrsky aavikolla. Ylpeänä viskoi Altaivuoristo huippujansa korkeuteen ja vapaana ajeli ukkonen tietänsä sen kalliokärkiä myöten. Sen pyörät rätisivät, kun sattuivat kalliohuippuihin ja salamat sinkoilivat niiden jälissä. Punakirjavana vilisi salamoiden pieksämä synkkä vuoristo…
— "Jyyrrr!" — kaikui pauhu vuoristossa.
— "Jyy-yrrr", — kertaili kaiku aavikolla ja vuorien onkaloissa ja pimeissä rotkoissa.
Vapaana kalasteli suomensuku Aasian suurten jokien latvoilla. Se tappoi kangilla karhuja ylpeän vuoriston onkaloissa, pyydysti ansoilla korven riistaa ja teki taikoja vuorien pimeissä koloissa. Vapaata oli kansa, kuin virtojen vedet ja myrsky ja rätisevä ukkonen. Tasa-arvoista ja ylpeää oli se, kuin vuorien huiput. Ei ollut orjaa, ei isäntää, ei rikasta köyhän taakkana…
— "Rrrräy-yy!" — rätisi ja riehui siellä vallaton ukkonen ylpeänä ja vapaana, kiusotellen ikimetsää… "Tu-huu!" — tohahteli vapaa, korskea korpi ja huitasi kiusottelevaa ukkosta jättiläispuittensa latvoilla. Ukkonen pakeni salamoiden sinkoillessa sen pyöristä. Ja suomensuvun vapaa väki katseli suurta leikkiä yhtä vapaana, kuin luonnon voimat. Se eli luonnon suuren näennäisen vapauden keskellä.