— Tshuhnan, vot, tuntee siitä, että hän, tshuhna tarkoitan … hän ei kiroa että: tshort, vaan: pjerkjele!… A suomalaisen tuntomerkki taas on se, että…
Mutta siinä loppui häneltäkin kansantieteellinen viisaus ja täytyi kysyä
Ropotilta, sieltä selän takaa:
— A vot… Niin että mikä on suomalaisen tuntomerkki?…
— Häh?
Ei Ropotti ollut omista tuntomerkeistänsä selvillä, tolkkasi jotain ja sen lopuksi arveli:
— Niin jotta se on… Ei mikään… Tuota merkki ei mikään…
— Aaaa! veti Iivana, rykelmäinen nenä punaisena kuin pulpukka ja lisäili, ihmetteli, Ropotin kansaa mairitellessaan:
— Vot, siinä sinulle kansa!… Ei ole mitään tuntomerkkiäkään… Vot, siinä sinulle oikea Suomen kansa!
Mutta jo olivat he tulleetkin kylään. Kirkon ohi ajaessa siinä Iivana silmänsä risti ja sovittiin, että Ropotti puhemiehenä käy taloissa tiedustelemassa, mikä se on suutari Durnjakinin hökkeli. Sillä aikaa hoitelee Iivana hevosta tiellä.
Tottapahan talon kun kerran löytää, löytää sieltä morsiamenkin.