— Niin… Oikeauskoinen… Vannon sinulle, että oikeauskoinen ja että oikea venäläinen, tarttui ja tenäsi puhemies-Annushka, kokien yhä ratustaa siemeniä.
— Ja suutari vielä! jatkoi hän: ei mikään työsuutari, vaan oikea mestari… Vot… Mestari…
— Kuinkas!… Tietenpä mestari, jolla on kisällit! innostui morsian ja todisti:
— Jos kerran on oikeauskoinen ja säällis-venäläinen, niin, merkitsee, myös mestari eikä vain työsuutari… Niin että kisällit ja muut on!
— Kuinkas!… Kisällitpä tietenkin!… Vot, vahvisti puhemies-Annushka.
Ja niin tuo olikin asia selvä. Sovittiin, että puhemies-Annushka ensin tutustuu sulhaseen, urkkii, ottaa selon ja sitte juoksuttaa sanan, että tulla ja päättää kaupat.
Sillä ei puhemies-Annushkakaan vielä tuntenut sulhasmies Iivanaa, ei tiennyt hänestä muuta kuin sen, mitä älyn ja viisauden mies, suomalainen Jussi Ropotti oli siinä tupakoidessaan ja suutansa pyyhkiessään saanut päästänsä irroitetuksi: sanoilla selitetyksi.
IV.
Iivana keskustelee viisaasti puhemies-Annushkan ja ukko Durnjakinin kanssa, ratkaisten heidän riitansa jalosukuisuuksista ja ylhäisyyksistä.
Iivana ja Ropotti olivat ajaneet hevosensa trahtierin, kyläkapakan, pihaan. Ryypytkin nuo siinä piti vielä kertaseen suuhun kuitata ennenkuin kosimaan lähti.