— Ka, tuota… Oikea, tolkutti Ropotti ja Iivana vetäisi pitkän viisaan, hymyilevän ja merkitsevän:
— A-aaaa!
* * * * *
He olivat, nää kosijat, siinä ottaneet ryypynkin ja jo Iivana tarjosi ukko Durnjakinillekin, morsiamensa miehelle:
— Entäs, kyseli hän tältä nyt, tarkoitan, mitäs sinä tässä?… Teet ja olet?
— Eh?… Kuin tuota mitä? ei suutaroiva ukko moista kysymystä ymmärtänyt, mutta Annushka, vaimo, ehätti avuksi selittämään:
— A vot suutaroi… Vot hänen ylhäisyydellensä Aleksei Mihailovitshille kenkiä tuossa kuroo…
— Ylhäisyydellensä… Hänen ylhäisyydellensä! tarttui silloin ukko itse oikaisemaan eukkoansa, suutaroi ja selitti:
— Mikä hän on vielä ylhäisyys… Aleksei Mihailovitshia tarkoitan?… Ainoastaan jalosukuisuus hän vasta on … Hänen ylhäisyytensä jalosukuisuus.
— Kuinka ainoastaan jalosukuisuus? topakoitui siitä eukko, mutta ukko tenäsi vastaan: