Siinä kavalassa tarkoituksessa hän nytkin alotti sen kanssa juttelun, aikoi puheella kuin ansan viskata, johtaa, kietoa ukon paulaan: härnätä suutuksiin ja niin toimittaa hänet poistumaan.
— Tuota kuinka? hän siinä kavalana alkoi ja kysäsi:
— Niin että Matvei Ivanovitshko sinun nimesi on, Matvei Ivanovitsh?
Ja saatuansa myöntävän vastauksen hän puolestaan omasta nimestään ilmoitti:
— Ja minun nimeni taas on Iivana Ivanovitsh… Ymmärrätkö?
— Häh?… Niin että kuin en ymmärtäisi, myönsi ukko, suutaroi ja jatkoi:
— Matvei kuin Matvei, Iivana kuin Iivana. A kaikki me silti olemme syntisiä Herran edessä…
Iivana ikäänkuin mieteksi tuota ja virkahteli kuin ajatuksissaan:
— Da… Se on totta että … Matvei kuin Matvei ja jotta Iivana kuin
Iivana, mutta…!
Mutta siinä hän rutosti kysyi: