— Kuin minä durak?… Ja tyhmyri, tarkoitan?
Iivana oli sotkeutua. Oli ihan todellinen suuttumisen vaara lähellä. Hän penäsi:
— Durak kuin durak!
— Kuinka?… Eh?… Tarkoitan itse… herranähköön… Loukkaat…
Aivan hän oli työnsä keskeyttää.
— Loukkaat! ynseili Iivana ja tenäsi kuin puoli vihassa:
— Sitä minä vain sinulta peräsin, että mitäs siitä seuraa, jos Aleksei
Aleksejevitsh Smirnoff ja?… Ymmärrätkö?… Eh sinä!
Vihaa se jo tavallaan oli, toraa ja torailua. Annushka toki ehätti sovittajaksi, kehoitti Iivanaa, kuin ukkoaan ylenkatsoen:
— Heitä, Iivana!… Anna ukon olla!… Ei hän niin mitä ymmärrä, mutta turisee vain, että… Aleksei Aleksejevitsh turisee ja… Heitä Iivana, ukko!
Ja Iivana totteli morsiantansa, heittihen ukolle leikkisäksi, hymyili ja hyvitteli: