VI.
Kuvatakseen hyvyyttään lyö Iivana puhemies-Annushkaa polviremelillä sinne, missä tällä on syntymävika.
Annushka siinä yhä vielä teetänsä puuhaili, touhusi. Filipoffin akka oli käynyt, uteliaisuudesta tietenkin, mutta hän oli sen suorittanut tiehensä. Filipoffilaiset ne kun olivatkin kielenkantajia. Yhä hän touhussaan odotti sitä Iivanan asian menoa.
Mutta ei tuosta siitä sen taivaallista tullut. Oli sotkeuduttu puhumaan siitä Ropotin kansasta. Iivana sitä puhemiehensä mainetta ja arvoa kannattaaksensa kehui, kehui myös pelkästä ystävyydestä. — Hyvä sydän hänellä, suutarilla, kun olikin.
— Vot tshuhnan kansa!… Eh, mikä kansa, kanalja! kehui hän.
Mutta Annushka höyrähteli, valmisti ja puhui ihmetellen:
— Niin, vot!… Kun on oikea tshuhnan kansa, niin vot!
Mutta moitiskellen hän lisäsi:
— Mutta entäs nää Kolppanan tshuhnat!… Tääkin Pipotti, tarkoitan, minkälainen on?… Pipotti?
— No mitä sitte, jos Pipotti? tarttui ukko työstänsä, mutta Annushka silloin ihan kuin torasi: