Eukkojen kurittamisesta, näet, kun puhe siinä asiaa sivusi, niin ukko suutaroidessaan äkkiä peräsi Iivanalta:
— Entä sinä… Mikä sinun nimesi olikaan?
— Iivana Ivanovitsh.
— Vot, Iivana Ivanovitsh … tarkoitan… Sinä, tarkoitan, et kurittanut muoriasi?
— Herra varjelkoon! torjui hymyilevä Iivana moisen syytöksen. Nenä loisti entistä ihanampana ja hän tenäsi:
— Vot, tenäsi hän: viisikolmatta vuotta, lähes, lie muorin kanssa eletty, ja tiedättekö, kuinka monta kertaa kaikkiaan sillä ajalla kuria annoin?… Muorille, merkitsee, kuria annoin?
— Nohan?
Ja voittoisasti hymyillen ilmoitti Iivana jyrkästi:
— Yhden kerran!… Kaikkiaan! lisäsi hän tovin perästä.
— Ei tuo paljon! virkkoi siihen ukko, ja ryhtyi takomaan kirveslappealle asetettua nahkaa.