— Mitä sinä sotket!… Muori niin muori…
Ja nyt voikin alati hymyilevä Iivana jatkaa:
— Muori tää minun, ottaa, toraa… Monta päivää peräkanaa toraa…
— Valehtelet! kivahti Annushka, mutta taas ukko:
— Herkeä, Annushka!… Kuin sinä tiedät, jotta valehtelee… Herkeä!
Ja Annushka herkesi ja Iivana jatkoi, vannoen:
— Vannon… Jei bohu vannon, että toraa… Neljättä päivää jo riitelee ja toraa muori, a minä mitä hänelle sanon?
Ja itse hän selitti:
— Sanon, muorille, merkitsee, sanon että: Muori!… Kyyhkyläiseni…
Sydänkäpyseni, sanon… Elä toraa!
— A hän?… Toraa vain? tarttui ukko. Ja Iivana: