Se oli uhkaa, varoitusta. Ja uhallakin hän nyt Ropotilta peräsi:
— Merkitsee, että sinä et ole Pipotti, vaan todellinen Ropotti?…
Oikea Suomen tshuhna?
Ja Ropotti hoki, tolkuttaen:
— Ka, tuota… Pipotti tuota…
Ja siinä hän hoksasi, niisti ja hörppiessään todisti:
— Pipotti… Antti Pipotti… Ennen muinoin, tarkoitan … otti ja hukkui … Perkjärveen hukkui…
Hän hörppäsi aimolailla ja peräsi:
— Niin että ei suinkaan hän se sama Pipotti oo?… Tää, joka eukkoan vitsoo?… Kuritukseksi vitsoo?
— Ei … jei … jei! epäsi sen Iivana umpimähkään. Mutta Annushka, jonka sydäntä kaiveli ukon äskeinen puuttuminen, sai siitä nyt aiheen kostaa. Ja niinpä alkoi hän ukollensa torata:
— Vot, Matvei Ivanovitsh, tenäsi hän ja jatkoi: