— Kuin kuinka monta? tarttui puhemies ja rutosti voitokkaana vastata tuprautti siihen Iivana:
— Seitsemän!
— Luoja minun!… Seitsemän! siunaili puhemies-eukko ihmeissänsä muka. Tarpeellisena, asiaan kuuluvana leikkinä hän tätä piti. Rakkauden alkuleikkiä tuo lie, uskoi hän.
Mutta ihanasti hymyili Iivana jo toistaen, kysyen ja peräten.
— Ja vot, tiedätkö vielä mitä?
Ei sitä kukaan tiennyt. Hetken odotettuansa hän siis vastasikin itse:
— Minä, vastasi hän, minä petin kaikki!
Puhemies-eukko tekeytyi, ihmetteli:
— Luoja auta!… Seitsemän, tarkoitan!
— Kaikki seitsemän! hymyili Iivana veikeästi. Petin, tarkoitan, kaikki seitsemän. Kutakin, näet, pussasin ja… Pashol[1]… Jäähyvästi ja pashol!… Vot!