Iivana, näet, ei sallinut ukon lyödä hänen morsiantaan. Apuun hän riensi, ryhtyi riistämään ukolta remeliä ja uhkaili:
— Kelmi sinä!…
Ja ihan kasvot vihasta punaisina hän ukolle koveni.
— Opetan sinut… Vot nyrkillä opetan sinut… Kelmi, pui hän nyrkkiä ukkopahan nenän edessä.
— Kuin opetat?… Ah? uhitteli ukko vastaan.
Annushka oli paennut pois koko mökistä.
— Toisen morsianta lyöt. Eh sinä rajasuutari!… Eh, kiristelihe punaiseksi vihastunut Iivana ukolle hampaitansa, valmiina tarraamaan niskaan. Ukko kuin hölmistyi:
— Morsianta!… Toisen akkaa…
Ja toistensa niskaan miehet lopultakin tarrasivat kuin kaksi vihaista kissaa. Ukko Durnjakin, se kuiva ja laiha, tietysti, olisi pahasti saanut, mutta miehet, Osiippakin, toki vetivät eroon.
Osiippa rauhoitteli, selitti, koki tolkuttaa: