— Eh?… Kuin hän hukkui?… Pipotti? olivat nyt Iivanalle asiat sekaisin. Ihan hänen täytyi Ropotilta perätä:
— Totta että hukkui?… Pipotti tää?
— Ka … tuota… Hukkui… Otti ja hukkui…
— Ha-aaaa… Vot kuinka, kirkastui Iivanan hymy jos miten leveäksi ja hän kehui taasen Ropottia:
— Mutta sinä, Ropotti, kehui: Sinä, vot, väärin teit kun toisen muorin mertaan veit… Viisas sin' oot!… Ih!
Ja hän nauroi ja joi Ropotin terveydeksi ja hihkasi ja hymyili ja kapakassa oli oikea höyry ja elämä ja ilo.
* * * * *
Se oikea morsian siihen nyt tuli. Sitä korvaustaan vaatimaan se ehätti.
Ja nyt se vielä oli hoksannut uuden asian: Iivanahan oli häntä jo suudellut kuten morsianta. Puhemies-Annushka voi sen vaikka valalla todistaa ja siitäkin hän vaati hyvitystä rahassa.
Mutta mistä otat, kun miesten rahat on jo juotu ja miehet itse heilupäällä? Niin Ropotin kuin Iivanankin silmissä jo tupa pyöri ja savu hämärsi.