Ja niin odotti nyt pristavin tuloa ukko Durnjakin ja Annushka, tää morsian. Iivanan kimppuun he molemmat sitä kokivat hakea ja niin uhkasi Iivanaa ja Ropottia esivallan miekka.
Ja palasikin tuo poliisipristavi, palasi ja odottajille heti äkäisesti hönkäsi. Oli, näet, matkalla korttipelissä hävinnyt kolme ruplaa seitsemänkymmentä yhdeksän kopeekkaa ja siitä harmi.
— Piru! äksysi hän itsekseen, vihaisena. Eukko, Annushka, kielevä kun oli, ehätti ennen ukkoa, Durnjakinia, selitti asiansa, valitti, että Iivana on häntä suudellut.
— No mitä sitte jos suuteli? hönkäisi siihen pristavi äkeästi, sillä hän oli pahalla päällä.
— Kuinka mitä, teidän ylhäisyytenne!… Luoja minun, taivaallinen Isä! siunaili eukko ja tenäsi:
— Suutelon vei … vot suutelon!
— Kuka sinua suutelisi ja kuin? Mitä?
— Teidän jalosukuisuutenne! vannoi eukko: Kautta pyhien pussasi … lupsasi ihan, pussas ja … vot suutelon vei…
Mutta silloin pelitappiostaan harmistunut pristavi hönkäisi:
— Juokse!… Käske antaa se takaisin sinulle… Suutelo!…