— Valjai!… Matkaasi ryöpystä, valjai! komensivat poliisit silloin ja Herraa hartaasti kylvystä kiittäen tallusteli hymyilevä Iivana pukimiaan kokoilemaan.
* * * * *
Mutta hullummin kävi Ropotin. Hän, itsepintainen, ei älynnyt nöyrästi alistua esivaltaa tottelemaan. Ryöppyä hän kauhistui, eikä tahtonut riisuutua. Luuli sillä pelastuvansa ja tolkutti:
— Minä tuota… Tshort!
— Kiireesti!… Ryöppyyn, kiireesti! ärjäisi poliisi ja kun Ropotti hidasteli ja mukuroi, niin poliisi rutosti sanoi:
— Eh!… Annetaan niine pukimineen!… Vot!
Ja yks kaks survoivat he teräväkärkisillä piikeillään Ropotin ryöppyyn täysissä tamineissa. Ropotti kiroili, kutristeli ja huusi kauhuissaan. Varsinkin kun tupakat kastuivat ja tulitikut.
— Paholainen! pökertyi hän ja koki niitä tupakoitansa taskusta pelastaa. Asia paheni: tupakkavehkeet joutuivat taskusta ilmiryöppyyn.
— Iivana… Tuota… Perkele! huusi pökertynyt mies Iivanalta apua.
Mutta Iivana nauroi katketakseen. Häntä huvitti Ropotin turha hätä, kun se siinä täysissä tamineissaan kylpi.