Taas vaiettiin. Epäluuloiseksi synkistyvä poika oli ymmällä. Vihdoin se mutisi vastaan:
"Mikäs sinä itse olet!"
Mutta ei ukko viitsinyt mokoman puhetta nyt ottaa kuullaksensakaan. Hän painui vain tupakoimaan. Ylenkatsoi jo koko poikaa. Poika sai siitä rohkeutta ja niinpä jo jatkoi mutisten tolkutonta, vihaista:
"Ja vaikka mitä otsanahkaa vedän niin…"
Hän katsahti. Ei ääntä synkästä ukosta. Poika siitä paisui. Nyt hän jo tavallaan ihan härnätäkseen mutisi uhitellen epämääräistä:
"Ja vaikka sinunkin otsanahkaasi vedän niin… Ja vaikka ihan kenen otsanahkaa vedän niin…"
Niin!… Siinä se nyt oli! Ei tuolle mokomalle viitsi nyt kunnolla vastatakaan, ei kunnolla suuttuakaan. Niinpä ukko ynseilikin hänelle vain kuin yliolkain ylimalkaista halveksivaa:
"Vetäisit otsanahkaa!"
Mokomakin! Ja tietoisena vetosi hän taas kurinpito-oikeuksiinsa, ei tosin nytkään niiden käytännölliseen, vaan ainoastaan muodolliseen puoleen. Hän imaisi savut ja selitti äkeissään:
"Kuu minä vaan pidän lakipykälästä kiinni, niin… Niin se on kuuma paikka sinulle…"