Arvasi sen poika ja niinpä jo yrähti taas selkänahkansa puolesta vihaisesti, synkeänä. Mutta ei ukko ottanut sitä kuullaksensakaan, vaan savut taas vain vetäisi ja jatkoi selittäen:
"Sillä se on keisarin vahvistama pykälä ja… Ja niin että keisari se on suurempi herra kuin kuningas!" täytyi siinä selkeämmän sanottavan puutteessa töksähtää taas syvällisen-epämääräiseksi. Sukeutui yksi heidän kaikkein tavallisimpia kinastelujansa.
"Eipäs ole suurempi!" tenäsi jo poika vastaan vihaisena, pitäen samalla pakotietä silmällä.
"Kehveli!" ärtyi jo ukko kiroamaan. Kina niin kina. Sattumalta johtui ukko toki selittämään kurinpito-oikeuksiensa tarpeellisuutta ja oikeudellisuutta.
"Sillä ei sitä ole maailmassa kuritta kasvanut muut kuin Aatami … jolla ei ollut isää kurittamassa!" mutisi hän ynseänä ja aivan voitonvarmana ilkkua tenäsi:
"Mutta mitenkäs kävikin sitten Aatamille!"
Poika niiskutteli ymmälle joutuneena, synkeänä, sillä hän ei tiennyt kuka tuo Aatami oli. Mahtoiko ukko sillä jotain kavalaa metkuilla? Nyt se taas jatkoi samaisesta Aatamista, mutisten ynseähköä:
"Uskoi, vakainen mies, akkojen viekoitusta ja … huusluuria niin jotta… Jotta se tuli paratiisista pietti."
"Eipäs tullut!" tenäsi epäluuloinen poika synkeänä vastaan tokaisunsa. Kina johtui siten ihmiskunnan alkuvaiheisiin. Kurinpito-oikeuksien käytännöllinen puoli siinä kinaillessa unehtui. Ukko piti vain taaskin kiinni oikeuksiensa periaatteellisesta puolesta.
Mutta samoin jäi häneltä naimalupakin pyytämättä. Hän harmistui poikaan, ja niin tuli tuo luvanpyyntö hänelle yhä vaikeammaksi.