Omituista!
* * * * *
Joksikin avuksi tässä asiassa tuli Kiihtelyksen kuulu isäntämies Jussi Väänänen, se entisen Atanaasius Väänäsen poika, joka nuorena miehenä oli ollut sitä lajia pyhä Paavali, että oli tuntenut Kiihtelyksen jokaikisen tytön tavat, ja jota ei nyt Villen ikäisenä vanhana miehenäkään kukaan olisi uskaltanut puhemieheksensä ottaa. Se tuli nyt taloon. Pikku Habakukkiakaan ei ollut nyt tuvassa, ja tapansa mukaan alkoi tulija oitis herkutella ukkoa tavallisilla puheillansa, puheilla, joissa oli hyvin paljon ihanampaakin kuin siinä kaikkien miesten mielestä raamatun ihanimmassa lauseessa, että: "parempi on naida kuin palaa".
"Ka… Kotonahan sinä!… Terve!" tervehti se pyöreähkönä. Aina sen kasvoilla paistoi ennen sanomista semmoinen hymy, joka ilmaisi mitä makeaa hän aikoo sanoa ja myöhemmin mitä vielä makeampaa hän aikoo sanomatta jättää.
"Kotonapa … kotonapa näyt olevan", toisteli se kuin itsekseen, pani jo tupakan, meni äkkiä pääasiaan ja ilmoitti rutosti:
"Sinun, Massisen, pitäisi jo ottaa toinen akka!"
Ja hän hymyili ukolle hekumallisena, pieni nenä pystyssä.
"Niin … Ville, tuota!" hän jo ikäänkuin silmääkin iski. Ukko Massiselle tämä puhe kelpasi ja oli suloista, sillä rakastuneestahan on aina ihanaa kuulla puhuttavan rakkaudesta.
"Ka!" yritti hän jo myöntyä ja jatkaa, mutta Väänänen ehätti aivan yllyttävällä:
"Ota, kuule Ville, tähän semmoinen emäntä, jotta se on kuin… Niinkuin oikean eukon pitääkin olla!"