"Ja sitten vielä kehut ja uskot olevasi lakipykälissäkin viisaampi tuomariakin… Eto para … koko poika!"
Mutta poikakin oli alkanut taas tointua. Elämä tuntui hänestä nyt tavallista synkemmältä, ja taas nousi hänessä sisu selkänahan puolesta, nousi ihan vaistomaisesti. Rannalla, siinä veneen keulan vieressä seisten, mutisi hän synkkää:
"Mutta ei vaan ole parakraahvi!"
Mutta alaston ukko vain jatkoi pesuansa, poikaan selin pyllöttäen, eikä ollut kuulevinansakaan. Epätoivoinen synkeä poika yltyi. Nyt se jo uhkaili:
"Tahi kun veneen työntäsen veteen niin… Näet!"
"Työntäsen!" halveksui isä hänelle sinne taaksensa ja jatkoi pesua, ynseillen samalla kuin yksin-halveksuja:
"Tässä jo kaikki kakarat rupeaisivat nenäänsä nostamaan jotta… Mutta parakraahvi se on se joka … jotta… Niin että mies se on aina vaimon pää", syvällistyi hän jo, mutta:
"No työntäsen kyllä veneen!" uhitteli poika entistä synkempänä.
"Koetapas työnnäistä", halveksui moista uhkailua takaperin pyllöttävä ukko, jatkoi pesuansa ja varustautui selittämään parakraahvia uudelta, vieläkin selvemmän puolelta. Poika oli vihaa täynnä.
"No koetan kyllä!" uhmaili se ja niinpä "koettikin" ja vene luiskahtikin liukkaalta telalta aivan kuin olisi itsestään solahtanut, sillä perässä pyllöttävä isä oli painollansa keikauttanut keulapuolen koholle. Äänettä, ukon huomaamatta alkoi siis vene matkata aallokon mukana aika kyytiä.