"Se on niin jotta… Jotta toiset ihmiset purjehtivat taivaan iloon hurskaan Salomonin korkealla veisulla, toiset taas pyhän Pasi Jääskeläisen veikeillä viisuilla…"
"Ka… Viisuhan se on veisun isä! Niinkuin ilo on autuuden äiti ja esimaku", tyytyi ruotilainen selityksiin. Asia oli siis täysin valaistu, ja tyytyväisenä arvelikin jo ukko Massinen:
"Kunpa nyt vaan tulisi se tään talon emäntä niin… Saisi hänen kanssaan asioista tässä vähä puhua rupatella … jotta… Ka niin jotta … tekienhän sen löröstäkin mies mukaisensa saa…"
XIII.
Se Vappua kosiskeleva Sortavalan poliisi siihen nyt osui tulemaan. Hänet oli lähetetty sitä hullua takaa-ajamaan, ja matkalla hän oli poikennut morsiantansa tervehtimään.
Mutta ei hän ukkoa takaa-ajettavaksensa tuntenut. Puvun tuntomerkit eivät näet olleet samat, ja kasvoista kasvoihin hän taas ei ollut koko Massista tätä ennen nähnyt. Ihmetytti häntä kyllä ukon puku, mutta vähäkös sitä muuta ihmettä tähän aikaan maailmassa sattuu.
"Ei taida emäntä olla tässä kotosalla?" tiedusti hän ruoti-ukolta.
"Eipä se… Hullua miestä sanoi lähtevänsä kylälle pakoon!"
"Soo!"
Ja nyt sotkeutui poliisin äly. Massinen taas ei osannut mitään pahaa aavistaakaan, vaan alkoi rauhallisen juttelun ja arveli poliisille: