Mutta miten toisella tavalla kuin ne herrat siellä Sortavalassa! Hän tunsi ukko Massisen. Hänestä se olikin tämän hänelle armossa uskotun nimismies piirin mukavin isäntämies, ja usein hän oli poikennut sen taloon ukon kanssa juttusille ja aina oli silloin ukko tarjonnut ryypyn, eikä suinkaan salaa keitettyä, vaan rehellistä ja kunniallista ruununviinaa, kirkasta kuin keisarin kunnia. Säälitti häntä siis, kun nyt näki kunnon ukon tässä ihmeellisessä puvussa ja tilassa. Hän pelkäsi jotain outoa tapahtuneen.
Ja oudostuttipa se ukkoakin. Ja niinpä hän asiaa muilla puheilla painaaksensa alkoi jo kiertää, arvellen äkkiä vallesmannille:
"Ja terveenä se vain taitaa tää vallesmannikin yhä elää?"
"No… Eipä tässä erikoisia … kipuja."
"Ka."
Ja taas koki ukko, hapuillen:
"Ka, niinkuin sanottu niin… Niin jotta viisaus on vanhurskauttakin voimallisempi ja…"
Vallesmanni oudosteli. Sääli! Olikohan sittekin ukon älylle sattunut tulemaan vahinko!
"Ka niin!" jatkoi se kokien taas, "Niin että viisaus vanhurskautta ja… Hullu taas on viisasta vanhurskaampi!" upposi hän siinä pulassa yhä syvemmä viisauteen.
"Jaa-a… Massinen…"