Ja hän koki nyt ukkoa rauhoitella ja sovitella, puhellen:
"Jos nämä syytöskirjat tässä ensin silmäillään!"
Ja hän silmäili.
"Syytetään…" luki hän, "on ajanut poikaa … sanonut … antavansa selkään … ynnä… Nähtävästi… Hm… Sairastaa… Habakuk-ideaa ja…"
Se oli siis ensimäinen hänessä havaittu hullunteko. Mutta pianhan se selvisi, kun ukko sai selittää, sillä vallesmanni tunsi Habakukin yhtä hyvin kun isänkin, oivalsi vähästä selityksestä asian ja rauhoitteli:
"Eihän siinä mitä hulluntekoa… Jos nyt pojalle vähän patukkaa antaa… Päinvastoin!"
"Ka!" myönsi sen ukkokin ja tenäsi:
"Mutta nää Sortavalan herrat pahukset ja… Sitten tää poika itse vielä yhtyy niihin ja vänkää vain jotta; ei… Niin jotta kuria ei saa enää isä pojalleen antaa, vänkää…"
"Ka-a… Minkäs takia sitä ei saa… Kun vaan järkevästi antaa!" rauhoitteli vallesmanni, ja ukosta tuntui, että pojan olisi pitänyt itsensä olla tämä kuulemassa. Ja asiaa taas puheella painaaksensa puheli hän:
"Mutta se on semmoinen juuttaan elävä jo, se poika jotta… Kurituksen puutetta se kituu ja…"