Ja siinä istuessa, tupakoidessa ja mietteissä hautui taas ukon päässä sama asia, ja taas hän alkoi siitä puhua. Teki mieli nyt omalle konnulle päästyä antaa pojalle neuvojakin, kuten isän tulee, jakaa sille elämänviisautta, ja niinpä hän alkoi:
"Sillä kuten jo vallesmannikin sanoi niin… Se on kaikkien retkien jälkeen pääkapitaali se jotta… Jotta mies kestää hallavuotenakin konnullansa ja…"
Poika epäili jotain, mutta ei ehtinyt vastaansanoa, kun isä jo jatkoi:
"Ka niin… Jotta pitää kiinni konnustansa ja … on armollinen ja luja esivalta ja…"
Poika muljautteli jo kuin vihastuneena. Mutta ukko jatkoi:
"Ka… Niin jotta sittepä sitä ei mies enää muuta tarvitsekaan… Paitsi nyt sen varsinaisen pääasian, joka tarvitaan… Nimittäin akka…"
Ja silloin se taas laukesi. Sukeutui entistä tiukempi väittely, sillä jos ukko piti lujasti kiinni naima-asiastansa: vaimon ja rakkauden välttämättömyydestä, niin kyllä poikakin puolestaan osasi taas panna kovan lujaa vastaan. Kerrassaan turhia olivat nyt ukon yritykset saada poika ymmärtämään, että mies tarvitsee muijan.
"Mutta ei tarvitse!" tiukkeni vain poika.
Mutta nyt hoksasi ukko esimerkin. Papin saarnasta hän sen nyt äkkiä sai siepatuksi ja niinpä kysyi rutosti:
"Mutta entäs papin äskeinen saarna?"