"Akan!…"
Mokomakin mies! Hän jatkoi:
"Et kykene vielä kunnolla omia housujasi asumaan etkä … niissä kunnolla vaeltamaan ja…"
"Kykenetkös sinä!" synkistyi poika umpimähkään.
"Saakeli!" kiivastui ukko moisesta epäilystä ja ilmoittaa kehaisi:
"Kukas sitte kykeneisi … housujensa herra ja seepaootti olemaan, niin jotta… En ole vielä koskaan istunut housujani helvetin tuleen enkä…"
Poika sitä varmuutta hiemasen aivan oudostui.
"Ka niin", jatkoi ukko. "Niin jotta pihkaiselle penkille ja … kussa pilkkaajat istuvat… en ole housuineni istunut, niin että se on silloin … klaari… Klaari ja kunniaan riepoitettu se on se, joka ei housujaan hätään heitä", tenäsi hän.
Tietysti. Aivan hän ylvästyi ansioistansa. Mitä onkaan poika, tenava, häneen verraten! Ja kuitenkin jo puhuu, elävä, akanotosta. Halveksien toisti hän mokomalle:
"Niin jotta senkö täyteistä sinunlainen mies jo akalla tekisi…"