"Elä hauku!"
Ja siitä se alkoi. Pojat tarrasivat käsiksi, mutta Habakuk siinä enimmät antoi. Hildan poika parkui. Äiti repi sitä nujakasta eroon, siunaili ja sadatteli ja lopulta jo hätäpäivissänsä rähähti isälle äkäisen:
"Ja… Etkö tule sinä kakaraasi kurittamaan!"
"Saakeli!" oli ukko valmis, varsinkin kun itse morsian nyt käski.
Kiireesti päästi hän vyöremeliänsä kuritusaseeksi.
Kiireesti mutta myöhään. Poika näet huomasi ajoissa vaaran ja syöksyi kadulle että kintut vain vilahtivat ovessa. Mutta ei isäkään nyt hellittänyt.
"Minä sinulle, kehno, annan!" uhkaili hän sekä kostonhimoisena että myös morsiantaan miellyttääksensä ja niin riensi pojan jälestä antaaksensa sille kuria, kuten morsian oli vaatinut. Alkoi lyhyt kilpajuoksu.
"Se tappaa… Se tappaa… Ukko tappaa!… Voi, voi!" parkui edellä painava poika kauhuissansa. Paikalla osui olemaan poliisi. Se luuli asiassa olevan toden hätänä, tarrasi ukon niskaan, ja niin siitä alkoi kulku poliisikamaria kohti.
VII.
Sanotaan — ja väitetään sen olevan tottakin — että kaikille Sortavalan poliisimestareille on Herra antanut kaikki leiviskät luonnossa, s.o, lihassa, ruumiillisessa hyvinvoinnissa ja lihavuudessa. Luonnollisesti ei silloin ole enää kannattanut antaa juuri ollenkaan sitä, joka "eläväksi tekee", nimittäin päässä pidettävää. Niinpä nykyinenkin poliisimestari oli maallisilta leivisköiltänsä ihan oventäyteinen kokoomus, mutta päässä pidettävää punnitessa — niin sanottiin — olisi tarvittu apteekin vaaka. Hän se nyt joutui tutkimaan tätä kadulta äkkiä tavattua järjestyksen häiritsijää.
Ja ihmeesti se asia nyt osasikin erehdyttää. Poliisilta oli hän vain kuullut jotain semmoista, että ukko on aikonut tappaa jonkun pojan keskellä katua.