"Ka!" vahvisti ukko sulhasen puolesta kiireesti, mutta nyt väänsi hänelle jo sulhanen, jolle asia oli selvinnyt, väänsi että:
"Ka-a… Mutta tääpä leski kun jo eilen päätti tässä kaupat minun kanssa niin… Tokko tää enää minusta luopunee… Sinun hyväksi nimittäin."
Seurasi ukonkin puolesta synkeä äänettömyys. Pikku Habakuk sen lopetti. Hän näet oli mielistynyt erään vieraan koiraan, silitteli sitä ja hyvitteli sitä pyydellen:
"Se!… Se… Nalte se!"
Mutta siitä ukko sai aiheen purkautua. Hän viskasi vihansa poikaan:
"Paholainen!… Senkö täyttä sinä siitä vieraasta koirasta revit!" karjaisi hän ihan hirmuisesti ja aivan polki jalkaa. Poika oli kuin lyöty.
"Senkin Habakukki!" ynseili epäonnistumisestansa myrtynyt ukko julmana.
Säikähtynyt poika ei uskaltanut nyt suuttuakaan.
"Mokomakin elävä!"
* * * * *
Sikäli kuin tiedetään, alkoi nyt uusi, synkeä vaitiolo. Ukko tupakoi hyvin hartaasti, ja poika muljautteli häneen epäluuloisia silmäyksiä. Ensimäisenä alkoi selviytyä itse onnellinen morsian Hilda. Se näet nyt jo siinä ymmällä päin taas tiedusti ukolta: